rutina
substantiivi
-
Ääni, joka syntyy, kun jokin hankautuu toista vasten tai rikkoutuu.
Vanhat lattialaudat pitivät kovaa rutina kävellessä.
Taivutus
yks. nom. rutina, yks. gen. rutinan, yks. part. rutinaa, yks. ill. rutinaan, mon. gen. rutinoiden rutinoitten rutinain, mon. part. rutinoita, mon. ill. rutinoihin.
Esimerkit
Vanha lattialauta alkoi pitää rutinaa.
Mökkiin johtava ovi avautui rutina perässään.
Pimeässä yössä kuului outoa rutiinia.
Etymologia
Johdettu verbistä 'rutista', tarkoittaa natinaa tai natisemista.
Käännökset
| englanti |
skill, dexterity a set of normal procedures, often performed mechanically; a routine crackle, crunch (sound of sand between gears). puhekieltä constant complaint routine routine. |
Läheisiä sanoja
rutikuiva, rutiköyhä, rutilaiska, rutina, rutinoitu, rutinoitua